Heebun Joulukalenteri 2006

Kilpailu

Voi kurjuus! Ankkamankka on kadottanut joululaulunsa!

Mitä tehdä? Se selviää täältä!


Tätä lehteä olivat toimittamassa:

Erinna
Jones012
mr.sultaan
Natalja
P!nKy!
dudesons4ever
prity!!
Virtaus
Dr.keksi
JJJi
Agneta


Joulutupa!

Tervetuloa Heebun Joulutupaan jouluaattona, sunnuntaina 24.12.2006 klo 19 ->. Huoneen nimi on Joulutupa ja sen omistaa Heebu.

Luvassa mm. jutustelua, hengailua sekä yllätyksiä. Virallinen osuus pidetään 19-21 ajalla ja tämän jälkeen tila on avoinna kaikille koko loppuillan.


Manteli - joulumielen tukipiste

JOULU TULLA JOLLOTTAA

Kynttilä

Jouluaatto siintää enää muutaman päivän päässä. Vaikka syksy ja alkutalvi ovatkin olleet sateisia, tuskin mikään voi rikkoa aidon joulun ystävän koko ajan voimistuvaa joulutunnelmaa. Pian pöydät jo notkuvat jouluherkuista, kauniit kuuset koristavat pihoja ja koteja ja joulupukki kolkuttaa ovella.

Kynttilä

Meillä Suomessa yleisin tapa lienee jouluruokien pitäminen esillä koko jouluaaton ja joulupäivän. Näin varmistetaan myöskin, ettei salamyhkäisille öisille kulkijoille, tontuille, pääse tulemaan nälkä. Takanreunuksella saattaa riippua joulusukkia, joihin pukki voi lahjansa jättää kuusen alla olevan tilan lisäksi. Sitä odotellessa on hyvin aikaa alkaa valmistaa joulunviettopaikkaansa sellaiseen kuntoon, jossa sen toivoisi aattona olevan, jotta itse jouluna tarvitsee keskittyä vain rentoutumiseen.

Namii! Joulutähti Joulukinkku Piparkakkutalo Namii!

Sylin täydeltä joulumieltä,
toivottaa teidän Erinna

MITÄ LAHJAKSI?

Mitä lahjaksi?

Joulu se saapuukin Habboon, ja samalla lähenee myös läheisten muistaminen ja joulun tunnelmoiminen. Oletko jo miettinyt, mitä antaisit läheisellesi lahjaksi? Ehkäpä uusi pari villasukkia piristäisi kylmiä talvi-iltoja? Tai ehkäpä ystäväsi pitääkin enemmän kovista lahjoista, kuten uudesta kynttilänjalasta. Jos et keksi mitään joululahjaksi, muistele, mistä ystäväsi pitää. Pitääkö hän herkullisista jouluherkuista? Tarvitseeko hän uutta kynttilätelinettä? Voisit vaikka itse tehdä lahjat.

Joulupöytä

Totta kai voit jouluna muistaa toisiakin henkilöitä, hymyile vaikka vieraalle henkilölle jouluna! Se piristää niin itseään kuin muitakin ihmisiä. Mutta muistakaas, hyvät habboilijat: tärkeintä ei ole se, miten kallis lahja on, miten erikoinen se on, vaan ajatus muistamisesta toista kohtaan.

Rauhallista joulua toivottaen,
Jones012

JOULU TULEE JA MENEE

Joulu on taas ovella, ja pian se on taas mennyt. Nämä joulut menevät niin nopeasti. Ensin odotetaan kauan, että itse juhla saapuu. Mutta, kun se tulee, se on myös niin äkkiä ohi. Valmistelemme tätä suurta juhlaa jo kuukausia ennen itse tapahtumaa. Mietimme, mitä ostamme toisillemme lahjoiksi, missä vietämme joulun, ja kenen kanssa vietämme joulua.

Paketti

Otin selvää, mitä kaksi hyvää ystävääni tuumivat joulusta, ja miten he sitä viettävät.

Aiotko viettää joulun kotona?

"En vietä kotona. Perinteisiimme kuuluu matkustaa joka joulu mummini ja vaarini, sekä kummitätini ja setäni luokse mökille viettämään yhdessä rauhallista joulua." (Elly)

Hyvää Joulua! "Aaton vietän perheeni kanssa kotona, ja aaton jälkeen lähden viettämään uuttavuotta muualle." (Flatron)

Kuinka valmistaudut jouluun?

"Koristelemalla kodin jouluiseen kuntoon ja ostamalla tuttaville joululahjat." (Elly)

"Valmistaudun jouluun ostamalla perheelle ja ystäville joululahjoja, laittamalla kodin joulukuntoon, ja koristelemalla kuusen." (Flatron)

Eikö ole turhauttavaa, että joulu on niin pian aina ohi? Aikaa menee valmistellessa, vaikka kuinka kauan, mutta itse juhla kestää vain sen pienen hetken?

Namii! "Totta, se ärsyttää. Juuri se, että se kestää vain niin pienen hetken. Juuri kun kaikki on täydellisesti, paikat kunnossa, lahjat ostettu jne., niin hujauksessa se kaikki onkin ohi. Tosin enpä haluaisi jouluaaton kestävän kauemmin, kuin sen yhden päivän." (Elly)

"No, jouluhan on yhdessäoloa ja rauhallisuutta. Onhan se ärsyttävää, kun kaikki koristelut on tehty ja kuusi varisee pois. Joutuu sitten kaikki koristeet keräämään, sen pienen hetken jälkeen. Vois kauemmin kestää." (Flatron)

Viimeiset viikot ennen joulua ovat kiireisiä. Erilaisissa kaupoissa käy tuhansittain asiakkaita hakemassa viimeisiä lahjoja. Kaupat myyvät eniten juuri joulun alla. Lapsiperheiden isät ja äidit käyvät ostamassa pienille lapsosilleen leluja, lämpimiä uusia vaatteita tulevaksi talveksi. (Tänä vuonna saamme nauttia mustasta joulusta, ehkäpä. Outoa, eikö?)

Rauhallista joulua ja ratkiriemukasta uuttavuotta! Älkää lihoko liikaa.
Tonttunne, Mr.sultaan

EIKÖ TALVI SAAVU IKINÄ TÄNÄ VUONNA?

Missä talvi?

Tässä nyt pohdimme varmaan kaikki, että minnekähän talvi on kadonnut tältä vuodelta. Habboonhan se aina tulee, vaikka lunta ei olisi, mutta oikea lumi on varmaan jokaiselle mieliksi. Eikö olisikin kivaa heitellä lumipalloja, olla lumisotaa, tehdä lumienkeleitä ja olla kaikenlaisia talvileikkejä? Tätä voi luulla vielä syksyksi, vaikka joulukuu on jo menossa ja jouluun on päivä päivältä vähemmän aikaa. Ei siitä tule kyllä mitään, jos lunta ei tule edes vähän jouluaattona! Sade, lätäköt ja märät vaatteet... Eihän tuommoinen ole mikään joulu!

Me siis vaaditaan lunta, lunta ja lunta. Toivotaan, että lumisade tulisi edes jouluaattona ja ilahduttaisi meitä kaikkia!!! Kannustetaan lunta taivaalta!!!

Natalja

JOULUMIELI VALTAA HABBON

Joulumieltä!

Harva se päivä näkyy Habbossa joku, joka huijaa toista, joku, joka loukkaa toista ja joku, joka on ilkeä toiselle. Joulu, ystävyyden ja ilon juhla, lähestyy, ja siltikin löytyy aina joku rähinöitsijä, rauhanrikkoja. Emmekö voisi kerrankin unohtaa riitelyn ja toisen satuttamisen edes joulun kunniaksi? Habbo Hotel on itse antanut meille hyvän esimerkin toisista välittämisestä. He antoivat monelle ilmaisia kolikoita VAIN ja AINOASTAAN joulun kunniaksi. Emmekö mekin voisi antaa joulumielen vallata itsemme ja muistaa lähimmäistä tai vaikka tuttua kylänmiestä? Ei muistamisen välttämättä tarvitse olla tavaraa. Myös hymy, hyvän joulun toivotus ja halaus riittävät. Se pitää teidän, hyvät habbot, muistaa.

Jättäkää ilkeilyt sikseen ja antakaa joulumielen vallata sydämenne!

P!nKy!

JOLLEI JOULUNA OLE LUNTA...

Lumihiutaleita!

Voiko joulupukki tullakaan? On sitä lunta tässä jo aika kauan odoteltu, ja toivoisi sitä tulevan ennen joulua, vaikka pikkuhiljaa sadellen. Onhan se mukavaa, ettei ulkona ole liian kylmä, mutta varmasti jokainen haluaisi nähdä jo sen ihanan valkeuden, kuinka maa ja puut ovat lumen peitossa ja hanki kimaltaa. Ja jokainen haluaisi jo päästä temmeltämään ympäri pihoja lumipalloja heitellen ja lumienkeleitä tehden. Vielä enemmän haluaisimme kaikki kokea sitä ihanaa pulkkamäen hurmaa, kuinka tuuli puhaltaa naamaan ja kuinka lunta lentelee päälle siinä kovassa vauhdissa hurjastellen. On se kumma, ettei lunta ole tulossa ennen tammikuuta, vaikka Rastasantakin yrittää tehdä parhaansa – kirjaimellisesti!

Toivottavasti ihana Rastasantamme saa lumen tulemaan ennen jouluaattoa, tällä kertaa ilman kömmähdyksiä. :)

Hauskaa joulua ja vieläkin ihanampaa uuttavuotta!
dudesons4ever

JOULU ON TAAS!

Joulu on taas Habbossa! Jouluna palaavat ihanat joulukuuset ja muut joulukoristeet.

Mutta oletkos miettinyt, miksi kaikki haluavat joulun alla joululahjoja? Tottahan toki tiedän, että jotkut haluaisivat. No aika monetkin haluaisivat pienen joululahjan ihan ystävyyden merkeissä, mutta entä tämä kerjääminen?

4NN4 L4HJ4!

Habbolaisten ylellinen asia "Saisinko pienen joululahjan? PLIIS oisit mun paras kamu Habbossa!" Tuo on jo vähän ärsyttävää. Joten jos itse teet tuota, niin korjaisitko asian? Mieti nyt vaikka itse: Olisi aika ärsyttävää, jos tulisi koko ajan joku habboilija kysymään: "Antaisitko kaman? PLIIS!" Mitä mieltä olet? Muista myös se, että Habbo ei ole kerjäämisen paikka! Se on luotu kaikille habboilijoille chattipaikaksi.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

prity!!

HYYTÄVÄÄ JOULUA!

Jouluteatteri

Näin joulun alla on jännitystä ja tutisevaa meininkiä. Näinä hetkinä ulkoa ei juurikaan lunta näy, paitsi tuolla pohjoisessa päin, joten toivomme peukut pystyssä, että saisimme lunta.

Habboonkin ollaan järjestelemässä joulutunnelmaa, mm. teatterista tulee jouluinen, Habbo Homeihin jouluisia tarroja.

Kaikki ovat jo kotonaan valmistautumassa jouluun. Kuuset koristellaan, piparit leivotaan ja joulun tunnelma. Ilman jouluista tunnelmaa ei ole kivaa viettää kavereiden/tuttujen kanssa. Jouluisen tunnelman saat näin:

Jouluteatteri 2dl kynttilöitä
10dl juttelua
7dl pipareita
4dl ystäviä
5dl lahjoja.
ja kaikki perheenjäsenet. :)

Siinä on onnellisen joulun resepti.

Virtaus

JOULU!

On taas se aika vuodesta. Syödään kinkkua, avataan lahjoja, lähetetään kortteja... On joulu! Monet varmaan luulevat, että joulua vietetään vain lahjojen ja herkkujen takia. Oikeasti joulussa on kyse antamisesta, ystävyydestä ja kaikesta mukavasta. Onhan se myös Jeesuksen Kristuksen syntymäaika.

Paketti

Millaisia lahjatoiveita itse pyydät? Omaani kuuluvat mm. kirjat, pelit sun muut hauskat asiat. Useimmat habboilijat ovat tehneet pikkujouluhuoneita sekä laittaneet tonttulakkeja päähän. Oikein hyvää joulua kaikille! :)

Dr.keksi

MAAILMAN PARAS JOULULAHJA

Sydänpaketti

Jalava katseli ikkunasta sakeaa lumipyryä. Hän mietti: "Millainen lahja osoittaisi Elvis.9 :lle, kuinka paljon välitän hänestä?" Jalava ei jäänyt enempää miettimään, vaan lähti suoraan kohti kauppaa. Kaupassa oli vaikka mitä, mutta Jalava ei löytänyt ystävälleen mitään sopivaa. Pettyneenä hän palasi kotiin ja istahti pöydän ääreen. Sitten hän keksi, mitä antaisi Elvis.9 :lle lahjaksi.

Illalla Elvis tuli Jalavan luokse kylään, se oli heidän vuotuinen perinteensä. Jouluruoan jälkeen Jalava sanoi Elvis.9 :lle: "Elvis, minä pidän sinusta." "Jalava, niin minäkin sinusta." Ystävykset halasivat toisiaan, ja kummallakin oli hyvin jouluinen tunnelma.

JJJi

MUSIIKKIARVOSTELU: HOWARD BLAKE - WALKING IN THE AIR

Howard Blaken säveltämä kappale Walking In The Air tuli tunnetuksi Lumiukko -animaatioelokuvan tunnusmusiikkina. Useat yhtyeet ovat esittäneet kappaleen. Sen ovat levyttäneet muun muassa Nightwish Oceanborn -levyllään ja Rainbow nimellä Snowman levyllään Bent Out Of Shape. Tarja Merivirta on esittänyt kappaleen nimellä Avaruus.

Walking In The Air on Lumiukko -elokuvaan liitetty, rauhaa tupaan tuova kappale. Hurjasta menosta ei tässä kappaleessa ole tietoakaan. Lumiukon kiitäessä taivaalla Walking In The Air -kappale lähettää rauhansanomansa jokaiseen tupaan.

Kappale tuo lämmintä oloa kylmimpäänkin talvipäivään, vaikka elokuvasta käy ilmi, että kyseisessä kohtauksessa liidellään taivaan halki kylmässä ilmassa.

Agneta

ELOKUVA-ARVOSTELU: LUMIUKKO

Lumiukko on englantilainen klassikkoanimaatio, joka on ilmestynyt vuonna 1982. Animaatio perustuu Raymond Briggsin kirjaan. Lumiukko on mm. voittanut British Academy Awardin parhaana lastenelokuvana. Yleisradio esittää Lumiukon televisiosta jouluaattoisin. Elokuva on tullut monille suomalaisille tärkeäksi osa joulunviettoa.

Lumiukko

Kaikki alkaa, kun nuori poika rakentaa pihalleen lumiukon, joka eräänä yönä herääkin henkiin. He seikkailevat yhdessä ja pitävät hauskaa. Lumiukko johdattaa pojan Joulupukin luokse kiitäen taivaan halki. Pojan harmiksi talvi ei kestä kovin pitkään. Walking In The Air -kappale on rauhaa tupaan tuova, hellyttävä musiikkielämys lumiukon kiitäessä taivaalla.

Oma mielipiteeni elokuvasta on erittäin positiivinen. Perheessämme tähän vanhaan klassikkoon suhtaudutaan nostalgisesti. Walking In The Air on myös rakkauden tunnetta nostattava kappale.

Agneta